Erityisen hyviä ihmisiä 2: Täydellinen terapiahevonen sekä naisia, joiden sydän on täyttä kultaa

12.3.2019


Jaatisen Erityisen hyviä ihmisiä -blogisarjan toisessa osassa tutustutaan 16-vuotiaaseen Retuun ja kolmeen upeaan ammattilaiseen, jotka tekevät Retun arjesta erityisen paljon parempaa.

16-vuotias Retu Koivikko on onnekas nuori mies. Hänen ympärillään on useita erityisen erinomaisia ammattilaisia, jotka pitävät häntä kuin omanaan. Yksi heistä on ratsastusterapeutti Miia Vallema.

Retu ei puhu, mutta kertoo viittomilla ja ilmeillä siitä, kuinka tärkeää ratsastus hänelle on.

“Joka aamu Retu kysyy onko tänään ratsastus, myös 39 asteen kuumeessa”, Retun äiti Outi Koivikko kertoo.

Ratsastus ei tuo pelkästään hyvää mieltä vaan on myös äärimmäisen tärkeää esimerkiksi kävelykyvyn säilyttämisen vuoksi. Retu on ollut oppikirjaesimerkki siitä, miten oikeaan aikaan aloitettu ratsastusterapia toimii.

"Kolmen ratsastusterapiakerran jälkeen Retu osasi seistä, kahdeksan kerran jälkeen hän käveli”, ratsastusterapeutti Miia Vallema kertoo.

Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry nostaa vuonna 2019 esiin erityisen erinomaisia ammattilaisia, jotka työskentelevät vammaisten lasten tai nuorten kanssa ja työnsä kautta samalla edesauttavat lasten oikeuksien toteutumista.

Haastateltavat on löydetty Jaatisen Facebook-sivuston kautta vammaisten lasten ja nuorten vanhempien avulla. Toisessa blogikirjoituksessa kerrotaan Retu Koivikosta ja hänen taitavasta ja välittävästä ammattilaiskolmikosta.

 

Lue blogiteksti