Koronaviruksen vaikutukset Jaatisen toimintaan

13.3.2020

Koronavirustilanteen takia Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n hallitus on päättänyt perua yhdistyksen kerhot toistaiseksi ja siirtää tapahtumia myöhemmäksi. Toimimme viruksen riskiryhmään kuuluvien vammaisperheiden kanssa, ja haluamme estää viruksen leviämistä toimintamme piirissä.

Jaatisen Maja pidetään suljettuna 16.3.-30.4. välisenä aikana. Otamme yhteyttä tapahtumien ja kerhojen osallistujiin ja vetäjiin. Ilmoitamme, kun Maja on jälleen avoinna ja kerhot jatkuvat. Kerhomaksut suhteutetaan toteutuneiden kerhokertojen määrään. Avainkorttilaisten varaamia yksityistilaisuuksia siirretään (lisätiedot ja yhteydenotot Kaisa Vuorenmaa, kaisa.vuorenmaa@jaatinen.info, p. 041 538 3033 ma-to klo 10-16). Avainkortteja ei voi käyttää Majan ollessa suljettuna.

Lainassa ja vuokrattuna olevien apu- ja toimintavälineiden laina-aikaa pidennetään toistaiseksi ilman erillistä kustannusta (lisätiedot Nina Lappalainen, nina.lappalainen@jaatinen.info, 045 635 5300).

Jaatinen haluaa tukea vammaisperheitä myös koronaepidemian aikana. www.jaatistietopankki.fi/ nettisivuilta löytyy paljon tietoa esimerkiksi vammaisperheiden vaihtuvista elämäntilanteista, kommunikaatiosta ja vapaa-ajasta. Käymme lisäksi keskusteluja ja tarjoamme tukea Jaatisen some-kanavissa ja Jaatisvanhemmat Facebook-ryhmässä.

Palvelemme edelleen ma-to klo 10-16. Henkilöstömme yhteystiedot: https://www.jaatinen.info/yhteystiedot/

Tiedotamme tapahtumien ja kerhojen järjestämisestä heti tilanteen muuttuessa.

Kerro meille, mikä tukisi teidän perheenne arkea parhaiten koronaepidemian aikana! Onko parasta tukea

·         keskustelu some-kanavissa

·         tiedonvälitys vammaisperheitä koskevista asioista

·         vapaa-ajan vinkit

·         joku muu, mikä?

Lähetä meille viestiä https://www.facebook.com/jaatineninfo/ Facebook-sivun kautta tai sähköpostilla: akseli@jaatinen.info.

Toivotamme kaikille terveellistä ja turvallista kevättä! Tavataan netissä!

Tietoa vammaisperheille:

https://www.jaatistietopankki.fi/

https://www.jaatinen.info/

Facebook:

https://www.facebook.com/jaatineninfo/

Jaatisvanhemmat Facebook-ryhmä:

https://www.facebook.com/groups/jaatisvanhemmat/

Leikkivinkkejä lapsille:

https://www.leikkipankki.fi/haku